Toimitusjohtajan blogi: Kymmenen

Onko Suomella malttia vaurastua, kysyi Urho Kekkonen kirjassaan vuonna 1952. Onko Suomella uskallusta vaurastua, kysyn minä reilut 60 vuotta myöhemmin. Suomen Pankin kohtuullisen tuoreen ja samalla miltei lohduttoman ennusteen mukaan meillä menee yleisesti ottaen todella huonosti, ainakin taloudellisesti. Kun lukuja tarkastelee tarkemmin, en voi välttyä ajattelemasta, että meiltä puuttuu joko halu tai taito tai molemmat. Historia antaa kyllä ymmärtää, ettei meiltä pitäisi taitoa puuttua. Miksei me sitten haluta?

” Vaurastuminen taas vaatisi sitä, että käärisimme hihoja muussakin tarkoituksessa kuin saavutettujen etujen puolesta ja lähtisimme uskaltamaan. Ei siis vain yrittämään vaan uskaltamaan.


Kekkosen peräänkuuluttama vaurastuminen ei ehkä sinänsä riitä elämän ainoaksi tarkoitukseksi, mutta väitän kuitenkin, että yhteiskunnan toimivuuden kannalta olisi kuitenkin suotavaa pyrkiä vaurastumaan, koska se luo hyvinvointia, jonka perään taas kuulutetaan puoluekannasta riippumatta oikealla ja vasemmalla. Vaurastuminen taas vaatisi sitä, että käärisimme hihoja muussakin tarkoituksessa kuin saavutettujen etujen puolesta ja lähtisimme uskaltamaan. Ei siis vain yrittämään vaan uskaltamaan. Uskaltaminen luo onnistumista ja onnistuminen luo uusia uskaltajia. En halua aliarvioida saavutettuja etuja, mutten myöskään haluaisi tehdä niistä kehittämisen esteitä. Ja olisiko näitä saavutettuja etuja mahdollista toteuttaa jatkossa nykyistä paremmin. Uskallammeko itse vai odotammeko, että joku muu uskaltaa?

”Yhtenä yrityksenä IT-alueella 34 muun joukossa Consultor sai Tietoviikon hiljattain ilmestyneessä listauksessa täydet kymmenen pistettä. Näiltä listoilta, puhumattakaan listojen ulkopuolelta, löytyy suuri joukko yrityksiä, joilla on kapasiteettia ja halua uskaltaa ja onnistua.

Yhtenä yrityksenä IT-alueella 34 muun joukossa Consultor sai Tietoviikon hiljattain ilmestyneessä listauksessa täydet kymmenen pistettä. Näiltä listoilta, puhumattakaan listojen ulkopuolelta, löytyy suuri joukko yrityksiä, joilla on kapasiteettia ja halua uskaltaa ja onnistua. Näitäkään yrityksiä ei tosin olisi ilman asiakkaita, jotka uskaltavat haastaa perinteiset tavat toimia ja alkavat luomaan jotain kokonaan uutta. Eikä unohtaa toki sovi niitäkään, jotka harkitsevat yrittämistä tai ovat juuri aloittaneet uskaltamisen. Nämä kaikki ovat niitä vaurastumisen siemeniä, joita me kaikki tarvitsemme.
Consultorissa on vuoden 2015 ensimmäisen puoliskon aikana ollut loistava mahdollisuus olla mukana muuttamassa tai kehittämässä monen organisaation toimintatapoja ja syksyn aikana saamme paljon merkittäviä lopputuloksia valmiiksi. Tulemme esittelemään ja tiedottamaan tuloksista tarkemmin syksyn puolella, mutta ennen sitä haluan toivottaa Consultorin asiakkaille, työntekijöille ja kumppaneille levollista kesää – sen me olemme varmasti kaikki ansainneet.
Markus Andersson 
Toimitusjohtaja
etunimi.sukunimi@consultor.fi
P.S. Ne, ketkä vielä pohtivat yrittämisen uskaltamista, käykää katsomassa toteuttamamme yrittäjätesti.