Toimitusjohtajan blogi: Meidän rahat

Valitettavan usein julkiset tietotekniikkahankinnat joutuvat jos jonkinlaiseen kepinnokkaan julkisen sanan toimesta. Tai oikeastaan julkisten hankintojen määrään suhteutettuna kysymys on aika pienestä määrästä hankintoja, jotka uutiskynnyksen ylittävät, mutta yleinen mielikuva asiantilasta on varmasti aika mollivoittoinen. Kaiken päälle keskustelupalstat ovat väärällään epäilyjä hankintojen taustoista sekä tuloksista ja loppujen lopuksi syyllinen on joku iso nimeltä mainitsematon IT-yritys.

Fanaattisessa ulkomaalaiskeskustelussa ja julkisten hankintojen arvostelussa on jotain pitkälti samaa: joku on viemässä ainakin meidän rahat. Varjoon ovat jääneet ne toimenpiteet, joilla projekteja seurataan ja analysoidaan: hyötyjen tavoittelu julkissektorin hankkeissa on oleellisesti isompi juttu kuin moni arvaakaan.


Ostamisen vaikeus
Selvää on, että ostaminen on vaikeaa. Ja tämä on ihan toimialariippumaton haaste. Hankintalain tavoittelema avoimuus ja läpinäkyvyys tuovat oman mausteensa ostamiseen, joskaan ei yksityiselläkään sektorilla ostamista tehdä kammiossa vaan hankintojen tekijät vastaavat yritysjohdolle siitä, että firman rahoja käytetään viisaasti. Sama on tietysti hankintalainkin taustalla eli pyrkimys on varmistaa, että Suomi Oy:n rahoja käytettäisi kansalaisen vinkkelistä viisaasti. Ja mahdolliset tyhmyydetkin tehtäisi jos ei muuta niin tasapuolisesti.
Projektin onnistuminen ei riipu hankinnasta
Consultorissa merkittävää osaa näytteli tarjouksen tekemiseen valtion yhteishankintayksikölle Hanselille. Vaikka tarjous oli aika mutkikas tehdä, en ole tähän päivään mennessä keksinyt, että miten ostaja olisi voinut annetuilla pelisäännöillä paremmin toimia. Yleisesti ottaen viimeisen kymmenen vuoden aikana olemme osallistuneet satoihin tarjouskilpailuihin ja iso osa kilpailuista ovat olleet julkissektorin kilpailutuksia. Mieleeni ei nyt montaa tapausta tule, jossa meidän menestyksen tiellä olisi ollut hankintalaki tai osaamaton ostaja: kyllä me olemme sekä voittomme että häviömme pääsääntöisesti ansainneet ihan itse. En myöskään näe, että julkiset sopimusehdot tai joku muu raami olisi ollut meillä kehittymisen tiellä: eivät ne vanhat eivätkä varmasti nuo uudetkaan ehdot. Edelleen sanoisin, etteivät hankinnat ole vielä kertaakaan meillä olleet onnistuneen projektin esteenä. Luonnollisesti toisinaan tilanne muuttuu hankintahetkestä projektin aikana, mutta siinä onkin kyse yhteistyökyvystä ja sitä tarvitaan aina tekemisessä tehtiinpä ihan mitä hyvänsä ja millä tahansa sektorilla.
Kehitysideat tarpeen
Hankintalaki ei kiellä tekemästä viisaita hankintoja: se on hyvä muistaa sekä ostajan että myyjän puolella. Valtion IT:n kehittäminen vaatii edelleen valtavasti asiantuntemusta ja pelikentällä on tilaa niin isoille kuin pienille. Oppositiosta on helppo huudella, mutta toinen vaihtoehto olisi huutamisen sijaan kääriä hihat ja tulla mukaan. Tämä olisi varmasti myös maksajan – eli meidän kaikkien – etu.
Markus Andersson 
Toimitusjohtaja
etunimi.sukunimi@consultor.fi