Consultor Finland Oy:n tilinpäätöstiedote 2009

Projektiosaaja väisteli taantuman karikot – Consultorin liikevaihto kasvoi 26 %

Consultor Finland Oy:n viides tilikausi sujui vahvan kasvun merkeissä. Yrityksen 31.12.2009 päättyneen tilikauden liikevaihto oli 2,90 MEur (vuosi 2008: 2,31 MEur) ja liikevoitto noin 0,42 MEur (0,33 MEur). Menestys valtionhallinnon IT-konsultoinnin kilpailutuksissa oli suurin yksittäinen syy kasvun jatkumiseen.

Projektinhallinnan palveluiden toimittaminen nousi kuluneen vuoden aikana merkittävimmäksi toiminnan osa-alueeksi. Näkyvin uusi toimitus alueella oli yhteistyö liikennehallinnon virastojen kanssa. Consultor käynnisti toukokuussa projektitoimistopalvelun liikenneviraston tietohallinnon muodostamisprojektien tueksi. Projektitoimiston tehtävänä on ollut mm. projektisalkun hallinnan tuki, projektipäälliköiden tukeminen sekä hankintojen tuki. Tämän lisäksi Consultor toimitti projektinhallinnan asiantuntijapalveluita useille muille asiakkaille julkisella ja yksityisellä sektorilla.

Teknisen konsultoinnin alueella Consultor vahvisti asemiaan erityisesti valtionhallinnossa. Consultor aloitti yhteistyön Euroopan Kemikaaliviraston (ECHA) kanssa mm. määrittely- ja suunnittelutehtävissä useissa eri projekteissa.

Jatkuvat palvelut nousivat myös merkittäväksi alueeksi, jonka puitteissa asiakkaille tarjottiin tukea sovellusten ja sovellusarkkitehtuurien ylläpidossa.

Johdon konsultoinnin alueella Consultor toteutti useita hankintakonsultointeja sekä selvitystoimeksiantoja. Hankintakonsultoinneissa Consultor oli mukana tarjousten koko käsittelyprosessissa alkaen tarjuspyyntöjen muodostamisesta aina sopimusneuvotteluihin asti. Lisäksi toteutettiin useita selvityskonsultaatioita, joissa analysoitiin organisaatioiden järjestelmäkokonaisuuksien nykytilaa sekä tehtiin kehittämisehdotuksia.

Vuosi 2010 on käynnistynyt edelleen positiivisissä merkeissä ja  alkuvuoden tilauskannan perusteella liikevaihdon odotetaan kasvavan ja kannattavuuden säilyvän hyvänä. Keskeinen tekijä kasvun taustalla uskotaan olevan yrityssektorille kohdistuva projektinhallinnan palveluiden toimittaminen.

Lisätietoja:

Markus Andersson, toimitusjohtaja
Puh. 040 754 4601 etunimi.sukunimi@consultor.fi.

Consultor Finland Oy on vuonna 2004 perustettu tietotekniikan palveluyritys, joka kantaa vastuun asiakkaan tietotekniikan kehittämisestä ja ylläpitämisestä. Consultorin toimeksiannoissa työskenteli keskimäärin 25 asiantuntijaa vuonna 2009.

Puitesopimuskumppanuudet
Eläketurvakeskus, eQ Pankki Oy, Fujitsu Services Oy, Oy GTECH Finland AB, Hansel Oy, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, Ixonos Oyj, Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus (Tike), Logica, Siemens Oy ja TietoEnator Oyj

Muut asiakkuudet
Atea Finland Oy, BearingPoint Finland Oy, eCraft Oy, Enfo Oyj, ECHA European Chemicals Agency (Euroopan Kemikaalivirasto), Energiamarkkinavirasto, Fujitsu Siemens Computers Oy, Liikennevirasto, Maahanmuuttovirasto, Oikeushallinnon tietotekniikkakeskus, Opetushallitus, Patentti- ja rekisterihallitus, Perigeum Oy, PKT-Säätiö, Pöyry Oyj, Sininen Meteoriitti Oy, Sulake Corporation Oy, Suomen Pankki, Ulkoasianministeriö, Vaisala Oyj, Valtiokonttori, Verohallinto, Viestintävirasto, VVO yhtymä Oyj ja Yleisradio Oy