Consultorilta osaamista Ympäristöministeriön verkkopalvelujen uudistushankkeeseen

Consultor on aloittanut helmikuussa 2012 konsultoinnin Ympäristöministeriön verkkopalvelujen uudistushankkeessa. Hankinta kilpailutettiin Hanselin teknisen IT-konsultoinnin hanke- ja projektinhallintapalvelujen osa-alueella. Hankkeen on tarkoitus valmistua vuoden 2013 loppuun mennessä.

Verkkopalvelujen uudistushankkeessa uudistetaan ympäristöhallinnon sisäiset ja ulkoiset viestinnälliset verkkopalvelut sekä teemakohtaiset palvelukokonaisuudet vastaamaan asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden nykytarpeita ja muuttunutta organisaatiota. Samalla uudistetaan sisällöntuotannon organisointi ja ohjaus sekä korvataan elinkaarensa päässä oleva julkaisujärjestelmä ja hankitaan tarvittavat oheis- ja käyttöpalvelut. Ympäristötietovarannoissa olevien tietojen esittämistä verkkopalveluissa kehitetään. Verkkopalvelujen uudistuksella parannetaan toiminnan vaikuttavuutta viestinnän ja kattavan sähköisen tiedon jakelun keinoin sekä tarjoamalla asiakkaille käyttäjälähtöisiä sähköisiä palvelukokonaisuuksia.

Hankepäällikön roolina on täsmentää hankesuunnitelma ja vastata ja vetää hanketta tehdyn suunnitelman mukaisesti, raportoida hankkeen etenemisestä ja koordinoida eri osaprojekteja. Lisäksi hankepäällikön vastuulla ovat hankkeessa tehtävien tarjouspyyntöjen valmistelu, toimittaja- ja teknologiavalinnat, hankkeen kokonaisviestinnän koordinointi sekä ohjausryhmän kokousten valmistelu.

Ympäristöministeriö vastaa valtioneuvoston ja eduskunnan käsittelyyn tulevien asioiden valmistelusta, jotka koskevat yhdyskuntia, rakennettua ympäristöä, asumista, luonnon monimuotoisuutta ja luonnonvarojen kestävää käyttöä sekä ympäristönsuojelua. Ministeriö vastaa hallinnonalansa strategisesta suunnittelusta, ohjauksesta ja voimavaroista, säädösvalmistelusta ja kansainvälisestä yhteistyöstä. Ympäristöministeriön hallinnonalaan kuuluvat Suomen ympäristökeskus (SYKE) ja Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA). Ympäristöministeriö ohjaa omalla toimialallaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksia ja aluehallintovirastoja. Lisäksi ministeriö ohjaa ja rahoittaa Metsähallituksen luontopalveluja.

Lisätietoja:

Consultor Finland Oy
Jyrki Virtanen
Hallituksen puheenjohtaja
Puh. +358 40 865 8445