Oma Yritys-Suomen yhteisöllisyyspalvelu Consultorilta

Consultor on toteuttanut yhteistyössä ELY-keskusten sekä TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskuksen (KEHA-keskus) kanssa Oma Yritys-Suomi -palvelun. Palveluun on vuoden 2014 ja 2015 aikana kehitetty yhteisöllisyyden mahdollistavia toiminnallisuuksia.
Yhteistöllisyyspalvelu on paikka, jossa yrittäjät kohtaavat toisensa, voivat verkostoitua ja kutsua verkostoon tarvittavia asiantuntijoita. Tarkoitus on luoda tietoturvallinen tila, jossa palvelun käyttäjät voivat yhdessä työstää dokumentteja, jotka talletetaan omaan verkostoon jokaisen nähtäville. Lisäksi palvelussa voi sopia tapaamisista kalenterin avulla.
Projekti alkoi vuonna 2014 määrittelytyöllä sekä syksyllä 2014 toteutetulla POC:lla, joissa läpikäytiin Oma Yritys-Suomen yhteisöllisyystoiminnoille asetettavia keskeisiä vaatimuksia sekä Liferay Social Office -tuotteen soveltuvuutta toiminnallisuuden pohjaksi. Palvelu otettiin pilottikäyttöön huhtikuun alussa ja julkaistaan lokakuun puolivälissä 2015. Tällä hetkellä palveluun tehdään muutoksia ja parannuksia pilotoijien palautteiden perusteella.
Consultorin rooliin yhteisöllisyysprojektissa kuului mm. vaatimusmäärittelyn jatkotyöstäminen, määrittely, projektinhallinta, tarvittavien uusien ominaisuuksien ja olemassa olevien ominaisuuksien muutosten toteutus, ulkoasun viimeistely sekä testaus ja käyttöönotto.
Palvelu toteutettiin Liferay Social Office -tuotteella, johon räätälöitiin mm. käyttäjien ja oikeuksien hallinta, ulkoasun muokkaus Oma Yritys-Suomi -palvelun näköiseksi, verkostojen sekä jäsenten haku ja selaus sekä jäsenten kutsu verkostoon. Lisäksi toteutettiin integraatio Oma Yritys-Suomeen eli verkostojen tapahtumavirta ja työlista Oma Yritys-Suomen etusivulle. Näiden lisäksi karsittiin ja muokattiin olemassa olevia toimintoja ja verkostoissa otettiin käyttöön chat-palvelu.
KEHA-keskus on valtakunnallinen, maantieteellisesti hajautetulla toimintamallilla ja verkostomaisesti toimiva ELY-keskusten sekä TE-toimistojen kehittämis- ja hallintopalveluja tuottava virasto. Yhteistyö Consultorin ja KEHA-keskuksen kanssa on alkanut vuonna 2011 ja sen tuloksena on julkaistu mm. seuraavat palvelut: Yritys-Suomi, Oma Yritys-Suomi, TE-toimistojen paikalliset sivut sekä Energiaviraston verkkopalvelu.
Tänäänkin on hyvä päivä yrittää! Tutustu toteuttamaamme palveluun: Yksi osoite, kaikki palvelut!
Lisätietoja:
Consultor Finland Oy
Jyrki Virtanen
Hallituksen puheenjohtaja
Puh. 040 865 8445