Consultor toteutti Kuntakanvas-suunnittelutyökalun Espoon kaupungille

Consultor on toteuttanut Espoon kaupungille uuden Kuntakanvas-työkalun kaupungin eri toimintojen kehittämisen ja suunnittelun avuksi. Kuntakanvas auttaa kehittäjiä ja johtoa hahmottamaan toimintojen jäsentämistä ja edistää suunnitelmien yhteistä työstämistä sekä niistä viestimistä eri sidosryhmille. Kuntakanvas-työkalun käyttäjiä ovat ensi vaiheessa kaikki Espoon kaupungin kehittäjät ja johtamista tukevat toimijat. Myöhemmin käyttö laajenee.
Kuntakanvas on kehitetty liiketoiminnan kuvaamista varten. “Kuntakanvas-työkalun hyötyinä ovat erityisesti sen helppokäyttöisyys ja suunnitellun kokonaisuuden helppo hahmottaminen jo alkuvaiheessa”, kertoo Consultorin toimitusjohtaja Markus Andersson. Työkalu ohjaa käyttäjäänsä ottamaan huomioon sekä asiakkuuden että talouden näkökulman.
”Meillä oli olemassa työkalusta prototyyppi, jonka pohjalta tarvitsimme nopean ja kustannustehokkaan toteutuksen. Consultorilta löytyivät tähän tarpeeseen osaavat asiantuntijat. Consultor pystyi tarjoamaan myös palvelinalustan, jolloin saimme koko toteutuksen avaimet käteen -periaatteella”, kertoo Espoon kaupungin erityisasiantuntija, projektipäällikkö Piia Wollstén.
”Koekäyttäjät ovat olleet työkaluun tyytyväisiä. Espoossa työkalu on otettu käyttöön muun muassa johtamisen koulutuksissa. Työkalua hyödynnetään myös innovaatiotoiminnoissa ja sitä voivat hyödyntää myös yritykset uusien liiketoimintojen suunnittelussa”, Wollstén lisää.
Lisätietoja:
Consultor Finland Oy
Markus Andersson
Toimitusjohtaja
etunimi.sukunimi@consultor.fi 
Espoon kaupunki
Piia Wollstén
Erityisasiantuntija
etunimi.sukunimi@espoo.fi