DigiFinlandin toimitusjohtaja Mirva Antila ja Consultorin toimitusjohtaja Markus Andersson keskustelevat kaikkien suomalaisten käyttöön tarkoitettujen IT-järjestelmien rakentamisesta.
Koronapandemian aikana useat suomalaiset ovat tehneet Omaolo.fi -oirearvion. Omaolo on yksi DigiFinlandin valtakunnallisista sosiaali- ja terveysalan digipalveluista.
– DigiFinlandin missiona on edistää digitaalisuuden leviämistä julkisissa palveluissa, toimitusjohtaja Mirva Antila kertoo.
Digipalvelujen avulla sote-alalla voidaan sekä leikata kustannuksia että parantaa kansalaisten saamaa palvelua. Esimerkiksi koronatestien ajanvarauksen automatisointi Omaolo-palvelun oirearvion perusteella säästi pelkästään Helsingissä kymmenien terveydenhuoltoammattilaisten työpanoksen tärkeämpiin tehtäviin.
Julkiset IT-hankkeet haastavia
Consultorilla on asiakkaina niin yksityisiä yrityksiä kuin julkisen sektorin toimijoita. Monessa suhteessa julkisen sektorin IT-hankkeet ovat erityisiä.
– Niitä ei tehdä pelkästään liiketoiminnan ehdoilla, vaan on otettava tiukasti huomioon myös alaa koskeva lainsäädäntö, Andersson kertoo.
Myös palvelujen käyttäjäkunta on kirjavaa. Verottajan tai terveydenhuollon sähköisiä palveluja käyttää suuri osa meistä henkilökohtaisesta digitaitotasosta riippumatta.
– Palvelut voivat olla lainsäädännöstä johtuen monimutkaisia, mutta lopputuloksen pitää olla käyttäjälle hyvin yksinkertainen, Markus Andersson pohtii.
Toisaalta toimivaksi todetuistakaan digipalveluista ei ole hyötyä ennen kuin ne saadaan osaksi organisaation arkea.
– Tämä on ehkä se isoin haaste: viedä toiminnan muutos läpi niin, että digitaalisista palveluista on ihan oikeasti mitattavaa hyötyä, Antila toteaa.
Liikkeelle kuntien ja hyvinvointialueiden tarpeista
Juuri nyt DigiFinlandissa on rakenteilla uusi lapsiperheille suunnattu digipalvelu yhdessä kolmentoista hyvinvointialueen ja järjestöjen kanssa. Käytössä Omaperhe-palvelu on näillä näkymin alkuvuodesta 2023.
– DigiFinlandissa on hienoa, että palvelukehitystä tehdään keskitetysti ja kansallisesti sekä hyvinvointialueiden kanssa, Markus Andersson kiittelee.
– Digitaalisuus ei tunne hallintorajoja. Palvelun järjestäjä voi olla kunta, hyvinvointialue tai valtio. Ihanteellista olisi, että homma vain rullaa, eikä käyttäjän tarvitse tietää missä palvelussa kulloinkin on, Mirva Antila jatkaa.
Ensimmäinen perustelu terveydenhuollon digipalvelujen kehitykselle on yleensä kustannusten säästö.
– Jokainen meistä sairastuu joskus, mutta toive on, että ennaltaehkäisyn ansiosta sairastuisi harvemmin, ja paranisi nopeammin. Tässä visiossa digitaalisuus ja tietojohtaminen mahdollistaa oikeamittaiset ja oikein kohdennetut palvelut, Antila sanoo.
Antilan mukaan digitaaliset sote-palvelut voivat myös parantaa huolenpitoa. Uusien palvelujen avulla terveyttä voidaan seurata myös lääkärikäyntien välillä.
”Consultorilla on sitä osaamista mitä meidän projektimme tarvitsevat”
-Mirva Antila
Laatu ratkaisee
Vuonna 2020 toimintansa aloittaneen DigiFinlandin palkkalistoilla on noin 80 omaa työntekijää. Ulkopuolisia asiantuntijoita on vähintään saman verran, Antila kertoo. Consultorin asiantuntijat ovatkin tuttu näky DigiFinlandin hankkeissa.
– Consultorilla on sitä osaamista mitä meidän projektimme tarvitsevat, teknisestä toteutuksesta aina liikkeenjohdolliseen näkemykseen, Antila kertoo.
Antila kertoo, että DigiFinlandin kilpailutuksissa laatukriteereitä painotetaan vahvasti.
– Laadullisten kriteerien painoarvo on suurin, koska meidän pitää saada aikaan hyviä ja haluttuja ratkaisuja pystyyn nopealla aikataululla.
DigiFinland on Consultorille tärkeä ja erityislaatuinen asiakas.
– Toimeksiannoissa edustamme usein DigiFinlandia heidän asiakkaidensa suuntaan, Andersson kertoo.
– Kun me menemme yhdessä asiakkaan luokse, konsultit ovat osa DigiFinlandia, vakuuttaa myös Mirva Antila.
– Tavoitteeni on, että meidän konsulttimme ovat asiakkaallemme kuin se luotettavin työkaveri. Kun joku homma pitää saada tehtyä, voit luottaa siihen, että Consultorin asiantuntija sen hoitaa. Tämä on hyvin yksinkertaista luottamusliiketoimintaa, Markus Andersson kertoo.
DigiFinland syntyi 2020, kun valtion erityistehtäväyhtiöt SoteDigi Oy ja Vimana Oy yhdistyivät. DigiFinlandin palveluja ovat esimerkiksi Omaolo-oirearvio omaolo.fi sekä päivystysapu-puhelinpalvelu Päivystysapu 116117
Kiinnostuitko? Ota yhteyttä Markukseen.
Viimeisimmät artikkelit
- 26.9.2024: Hyvän palvelun tunnistaa käyttäjän huomioimisesta
- 21.8.2024: Power Apps Canvas App kehitys Copilot tekoälyn avustuksella
- 3.7.2024: Consultor Finland ja Profit Consulting yhdistyvät ja tavoittelevat kasvun moninkertaistamista
- 18.6.2024: Ohjelmiston suorituskyvyn optimointi
- 10.6.2024: Etsimme myyntipäällikköä