Kiilto Family tilasi tukea CRM-järjestelmän uusimiseen

Kiilto Family -konsernissa oli keväällä 2019 yrityskauppojen seurauksena kolme erilaista CRM-järjestelmää. Kiilto tilasi Consultorilta tukea konsernin asiakkuudenhallinnan saattamiseksi koko konsernia palvelevaksi ratkaisuksi.

Consultor laati Kiillolle kuvaukset keskeisistä asiakkuusprosesseista, asiakkuusprosesseissa tarvittavasta ja syntyvästä tiedosta sekä asiakkuudenhallinnan edellyttämistä integraatioista taustajärjestelmiin. Teimme myös Kiillolle roadmapin Kiillon tulevan CRM:n kehittämiselle ja käyttöönotolle.

”Consultor hoiti projektin erittäin ammattimaisesti. Valitut työtavat olivat hyvin innovatiivisia ja työskentely oli tehokasta eikä palavereja ollut liikaa”, toteaa Kiilto Familyn talousjohtaja Arto Raivio.

”Olimme erittäin iloisia päästessämme auttamaan Kiiltoa tekemään sitä samaa, josta itsekin nautimme eniten, eli palvelemaan asiakkaitamme paremmin”, lausui Consultorin johtava konsultti Jari Wickström.

Kiilto Family -konserni on viidestä yhtiöstä koostuva yritysperhe, joka toimii kahdessatoista maassa ja työllistää noin 930 henkilöä. Liimoista, lakoista ja kiillokkeista vuonna 1919 alkanut toiminta on versonut usealle läheiselle toimialalle.

 

Lisätietoja: