Ihmisellä on rajallinen kyky käsitellä pakollisia asioita. Yksiselitteisinkin pakko antaa ihmiselle aina kaksi vaihtoehtoa: voidaan totella tai olla tottelematta. Liikenneturvan mukaan vajaa kymmenes suomalaisista katsoo, että turvavyöpakko onkin oikeasti mahdollisuus olla sitä käyttämättä. Moninkertainen määrä edelliseen verrattuna katsoo, että matkapuhelimen käyttäminen autossa on ihan ok.
Muutoksista johtuneet pakkotilanteet ovat hankalampia, koska pakko ei välttämättä ole niin konkreettinen ja siinä hetkessä tuntuva: näissä tilanteissa pakko syntyy olettamasta, josta voi ymmärrettävästi olla montaa mieltä.
Suomessa kaavaillaan parhaillaan yhteiskunnallisia uudistuksia, koska on pakko. Pakko ei toki ole uudistuksia suunnitellulla tavalla tehdä, mutta uudistuksen isoimmista tavoitteista vallinnee yksimielisyys. Koska kysymys on historiallisen suurista muutoksista, on sisällöstä voimakkaita näkemyksiä puolesta ja vastaan. Silti puhtaasti prosessia ja sen pitkää ja vaivalloista etenemistä seuraamalla tulee miettineeksi, että onko tässäkin tekemättömyys yksi pakon suoma vaihtoehto. Koska aina voi löytyä jokin muu keino. Toisaalta herää myös kysymys, onko muutosten vaikeuden juurisyy se, että meillä onkin maalin sijasta lähtöpiste hukassa.
Toimenpiteet ICT-alueella ovat uudistusten keskiössä ja ne tähtäävät mittaviin muutoksiin.
Maakuntien tehtäväkentässä tietotekniikalla on suuri merkitys tavoitteiden saavuttamisessa. Toimintakyvyn saavuttamiseksi ja varmistamiseksi on pakko tehdä paljon ja väitän, että pakko ei liity siihen, miten päätöksenteko yhteiskunnassa loppujen lopuksi tapahtuu. Epävarmuus muutosten ympärillä syö uskoa ja luottamusta kaikilla tasoilla, mutta varsinaista tekemistä konepellin alla seuranneena olen vaikuttunut siitä, miten paljon hyvää valmistelutyötä on tehty ja johdettu siitä konkreettisia tehtäviä, aikatauluja ja lopputuloksia.
Muutosta tekevälle joukolle pakko on väline muuttaa ja muuttua. Heille pakko ei ole mielipide vaan tehtävä.
Jonkinlaiseen yhteiskuntaan heräämme myös reilun puolentoista vuoden jälkeen. Sitä yhteiskuntaa ja sen työvälineitä olemme nyt rakentamassa parhaan kykymme mukaan. Mielestäni tässä ajassa pakko on mahdollisuus, joka pitäisi käyttää hyväksi.